Indonesian lähtö öljynviejämaiden järjestöstä Opecista heijastaa mullistuksia maailman energiantuotannossa. Opecin valtakausi saattaa olla päättymässä.
Elintarviketyöläisten kansainvälisen ammattijärjestön IUF:n mukaan ruoan
maailmanmarkkinahintojen nousu ei johdu lihan ja
maidon kysynnän nopeasta kasvusta, vaan keinottelusta ja ruoan raaka-aineiden mittavasta käytöstä biopolttoaineeksi.
Taloudelliset kumppanuussopimukset (Economic
Partnership Agreements, EPAs) kuuluivat EU:n ja 79 Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtion yhteisen ministerineuvoston keskeisiin asioihin. Mutkikkaat ja kritisoidut EPA-neuvottelut ovat edenneet toistaiseksi hitaasti.
Ali Yusuf kuljettaa työkseen toriasiakkaiden
ostoksia Somalian pääkaupungissa Mogadishussa. Ennen hän elätti
ansioillaan kahdeksanhenkisen perheensä, mutta nyt tekee tiukkaa.
Stora Enson eucalyptuspuiden plantaasiviljely vaarantaa paikallisen ruokaturvan ja aiheuttaa yhteiskunnallisia ongelmia Brasiliassa, Maan ystävät moittii.
Viimeaikaisen finanssikriisin taustalla ovat uusliberalististen markkinoiden rakenteelliset ongelmat, tehottomuus ja kasvava eriarvoisuus. Siksi järjestelmä on korvattava entistä demokraattisemmilla menettelytavoilla, vaativat 14 maan Attacit tuoreessa julkilausumassaan.
Ammattiyhdistysliikkeen kansainvälisen kattojärjestön ITUCin mukaan ruokakriisistä
ovat vastuussa Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF,
jotka ovat kehottaneet valtioita luopumaan viljan
puskurivarastoista.
Yhdysvaltain kongressi päätti äskettäin hyväksyä niin sanotun
Jubilee act -lain, jonka perusteella kehitysmaiden velkojen
mitätöintiohjelmiin otetaan mukaan uusia maita.Velkahelpotusohjelmiin pääseminen ei kuitenkaan ole yhtä kuin
velkojen mitätöinti: ohjelmat
koskevat velkoja vain kolmelle rahoituslaitokselle.