Robert Mugabe
Luterilainen maailmanliitto tuomitsee tuoreessa julkilausumassaan systemaattisen, organisoidun ja poliittisesti motivoidun väkivallan, jota Zimbabwessa on harjoitettu maaliskuun vaalien jälkeen. Maailmanliiton neuvosto kokoontui Tansaniassa kesäkuun lopulla.
Vuonna 1999 WTO:n kokousta siivitti globalisaation vastainen protesti
Lähes 80 naista on alkanut yksityisyrittäjäksi Mzumben kaupungissa Tansaniassa. Suurin osa heistä on yksinhuoltajia. Toriruokalaa pyörittävä Zainaba Halfan perusti yrityksensä mikrolainan turvin. Lainan saaminen edellytti kurssin käymistä, joka sisälsi myös seksuaalivalistusta ja oikeustietoa. Aiheen taustoista lisää täällä.
WWF:n talkooleirikesä jatkuu Saaristomerellä Iniössä, jossa kahdenkymmenen hengen ryhmä kunnostaa Salmisin ja Hallonnäsin saarten niittyjä. Alueella elää kuusitoista uhanalaista kasvi- ja perhoslajia. Laiduneläinten puutteessa saarten ainutlaatuista kasvillisuutta uhkaa umpeenkasvu. Työ jatkuu 8.7. asti.
Naisten terveysklinikka Tansaniassa
Jatkuvasti tahtomattaan raskaana oleva nainen ei voi olla taloudellisesti tuottava yksilö. Tansaniassa havaittiin, että seksuaaliterveyspalveluiden saatavuus nopeuttaa naisten mikrolainojen takaisinmaksua. Tansanialaisnainen saa keskimäärin 5,7 lasta.
| » Tietoyhteiskunta |
|
Tietoyhteiskunta ja kehitysmaat -sivusto |
| » Maailman konflikteja |
|
Tietoa maailman kriisialueista (global.finland) |
Maailman uutisia on kerran viikossa lähetettävä kooste maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista.