Kauan odotettu oikeudenkäynti punakhmerien
hirmuhallinnon entisiä johtajia vastaan alkaa pian Kambodžassa.
Maolaiset punakhmerit surmasivat valtakaudellaan 1975-1979 lähes kaksi
miljoonaa kambodžalaista.
Kansainvälinen 24 ihmisoikeusryhmän koalitio vaatii Iranin hallitusta lopettamaan teloitustuomion antamisen nuorisorikollisille. Viralllisten tietojen mukaan 140 alle 18-vuotiasta odottaa tällä hetkellä teloitusta Iranissa. Maan hallitus kutsuu tuomiota 'hyvityksenä' teloituksen sijaan.
Brasilian eteläisin osavaltio Rio Grande do Sul julisti kesäkuussa Maattomien maatyöläisten liikkeen (MST) demokratian vastaiseksi ja laittomaksi. MST pitää julistusta poliittisena ja perustuslain vastaisena. Poliisi on kesäkuun aikana hajottanut osavaltiossa jo kaksi MST:n valtaamilla mailla sijaitsevaa leiriä.
Amnesty Internationalin tuoreen raportin mukaan länsiafrikkalainen Mauritania loukkaa Eurooppaan pyrkivien siirtolaisten ihmisoikeuksia. Tuhansia Mauritaniassa asuvia muiden maiden kansalaisia on pidätetty, pahoinpidelty ja karkoitettu olettaen heidän pyrkivän Eurooppaan.
Meksiko pysäytti viime vuonna 1 359
Yhdysvaltoihin laittomasti pyrkinyttä kuubalaista. Luku viisinkertaistui viidessä
vuodessa ja jatkaa kasvuaan. Taustalla on ihmissalakuljetusta ja
viranomaisten lahjontaa.
Amnesty Internationalin mukaan yli tuhatta kevään mielenosoitusten yhteydessä Tiibetissä pidätettyä ihmistä pidetään yhä vangittuina ilman, että heitä
vastaan on nostettu syytteitä tai että heidän tapauksiaan olisi
käsitelty oikeudessa.
EU ja YK haluaisivat palkita Sudanin vuosikymmeniä kestäneen maan pohjois- ja eteläosien välisen sisällissodan päättymisestä, mutta Sudanin hallituksen rooli Darfurin kriisissä ja kieltäytyminen yhteistyöstä kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa ei tee Sudanista lännen silmissä varsinaisesti mallioppilasta.
Ihmisoikeusjärjestöt vaativat Kiinaa vapauttamaan vuoden 1989 Tiananmenin mielenosoitusten aktivisteja. Laskujen mukaan 60-100 Tiananmenin mielenosoittajaa on edelleen vankilassa.
Chilessä käydään edelleen läpi vuoden 1973 vallankaappauksen ja sitä seuranneen sotilasdiktatuurin ajan rikoksia. Yritykset tunnistaa ja saattaa oikeuden eteen legendaarisen laulajan Victor Jaran kiduttajat ja murhaajat epäonnistuivat kuitenkin jälleen kerran.
Pelastakaa lapset -järjestön raportin mukaan avustustyöntekijät ja rauhanturvaajat syyllistyvät edelleen lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön kohdemaissaan. Haitissa, Nosunluurannikolla ja Etelä-Sudanissa jopa kuusivuotiaat kertovat
myyvänsä rauhanturvaajille ja avustustyöntekijöille seksiä saadakseen
vastineeksi ruokaa, saippuaa, rahaa tai matkapuhelimen.
Guatemalan sisällissota päättyi kaksitoista vuotta sitten, mutta maassa kuolee väkivallan uhrina nykyään enemmän ihmisiä kuin sisällissodan aikana. Guatemalan valtion epäillään suorittavan hiljaisuudessa "sosiaalisia puhdistuksia" jengien vastaisen taistelun nimissä.
YK:n kansainvälinen sotarikostribunaali ja Kambodžan hallitus
pääsivät viime vuonna viimeinkin sopuun vielä hengissä olevien
punaisten khmerien johtajia vastaan aloitettavista oikeudenkäynneistä.
Erityistuomioistuimen perustamiseen liittyvät valmistelut ja
neuvottelut kestivät kymmenen vuotta.
Mielivaltaiset pidätykset ja poliisin väkivalta ovat Venäjällä arkipäivää. Suomen Rauhanpuolustajat on saanut Moskovasta pyynnön järjestää solidaarisuustoimintaa väkivallan uhrien tueksi.
Vaikka kuolemanrangaistuksista on luovuttu monissa maissa, viime vuonna teloitettiin yhä yli 1 200 ihmistä. Amnestyn mukaan erityisen hälyttävää on, että useat .
Joukkomurhaan osallistuneen taistelijan tunnustus on viemässä 15 paramilitaaria oikeuden eteen Kolumbiassa kahdeksan aikuisen ja kolmen lapsen surmasta vuonna 2005.
Murhasta tuomitun entisen musta pantteri -aktivisti Mumia Abu-Jamalin saama kuolemantuomio ollaan muuttamassa vankeusrangaistukseksi. Vuodesta 1982 kuolemantuomion toimeenpanoa odottaneesta Abu-Jamalista on Yhdysvalloissa tullut kuolemantuomion vastaisen kamppailun symboli.
Darfurin kriisi Sudanissa on johtanut vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin, joiden uhreiksi ovat joutuneet erityisesti naiset. YK:n kehitysohjelma yrittää kriisin keskellä vahvistaa oikeusjärjestelmää, kouluttaa asianajajia ja tukea rikosten uhreja oikeusjuttujen nostamisessa.
Ihmisoikeustoimijoita vastaan hyökätään Guatemalassa keskimäärin joka toinen päivä. Heitä uhkaillaan, pahoinpidellään ja jopa murhataan. Tapauksia tutkitaan kuitenkin vain harvoin, ja syylliset jäävät lähes aina rankaisematta.
Maailman terveysjärjestön mukaan joka kymmenes elinsiirto maailmassa tehdään laittomilta markkinoilta hankituilla elimillä. Pimeät elinmarkkinat toimivat erityisesti Intiassa, Kiinassa, Bangladeshissa, Nepalissa ja Pakistanissa.