Kunnollisten työopaikkojen luominen on kestävä tapa vähentää köyhyyttä, ay-liikkeen kansainvälinen kattojärjestö ITUC muistuttaa Ghanassa tiistaina aloittavan kehityskokouksen alla.
Puuvillan maailmanmarkkinahinta on laskenut 2000-luvulla merkittävästi.
Kastul Bahan pellolla Pohjois-Tansaniassa kasvavat komeat maissit ovat muiden kyläläisten kateuden aihe. Hän uskoo saavansa kymmenen säkin sadon, kun viime kaudella maissia tuli vain neljä säkillistä. Silti hänen tuotantokustannuksensa haukkaavat valtaosan voitosta.
Kiinassa työelämän kiistat ovat lisääntyneet tänä vuonna huomattavasti. Taustalla on työntekijöiden oikeuksia laajentanut työlainsäädännön uudistus, todetaan ay-liikkeen maailmanjärjestön ITUC:n tuoreessa selvityksessä (engl., pdf).
