OECD:n koordinoimassa huippukokouksessa pohditaan avun tuloksellisuutta.
Kunnollisten työopaikkojen luominen on kestävä tapa vähentää köyhyyttä, ay-liikkeen kansainvälinen kattojärjestö ITUC muistuttaa Ghanassa tiistaina aloittavan kehityskokouksen alla.
Ulkoministeriö ei yhdy VTV:n Etiopian ja Tansanian vierailuihin pohjaavaan kritiikkiin.
Suomen World Visionin Perun Andeilla sijaitsevassa Mosoq Ayllun kehitysyhteistyökohteessa puiden istutussuunnitelmat on aloitettu ja projektiin mukaan otettavat avunsaajaperheet valittu. Eroosion vastainen työ edennyt käytännön tasolle.
Suomen kehitysyhteistyömenojen arvioidaan ensi vuonna olevan noin 910 miljoonaa euroa eli noin 0,46 prosenttia bruttokansantulosta, ilmenee valtion vastajulkaistusta talousarvioesityksestä. Kehitysyhteistyövarat kasvavat siis noin prosentin sadasosan.
Kirkon Ulkomaanapu on myöntänyt 300 000 euroa vesihankkeen toteuttamiseksi Ikotosissa, Etelä-Sudanissa. Varoilla parannetaan puhtaan veden saatavuutta Ikotosin kaupungin ja sen läheisyydessä sijaitsevien viiden kylän alueella.