Pride-viikonloppua vietettiin myös Intian suurkaupungeissa, kun seksuaalisuuden koko kirjoa edustavat intialaiset kokoontuivat Kolkatassa, Bangaloressa ja New Delhissä juhlistamaan Queer Pridea. Homoseksuaalisuus on Intiassa edelleen lailla kiellettyä.
Lähes 60 000 nigerialaista naista kuolee vuosittain synnytyksen yhteydessä. Nigeria on synnyttäjälle maailman toiseksi vaarallisin maa Intian jälkeen. Syiksi synkkiin lukuihin tuore raportti löytää korruptoituneen terveydenhuoltojärjestelmän, tiedon ja poliittisen tahdon puutteen sekä naisten yleisen huonon aseman.
Meksikossa yli kymmenen vuotta voimassa olleet naiskiintiöt parlamenttivaalien ehdokasasettelussa eivät ole tuoneet toivottua tulosta: vain 20 prosenttia valituiksi tulleista kansanedustajista on ollut naisia.
Kolmasosa Nepalin vastavalituista kansanedustajista on naisia, kun vuoden 1999 vaalien jälkeen heitä oli parlamentista alle kuusi prosenttia. Näyttävästi parlamenttiin nousivat erityisesti maolaisen kommunistipuolueen naiset, joista monet voittivat alueillaan muiden puolueiden kokeneita miespoliitikkoja.
Modernisaation paineet ovat alkuperäiskansojen naisille kaksisuuntainen ongelma. Yhteisöjen perinteiset tavat halutaan säilyttää, mutta entä jos perinteet tarkoittavat naisten syrjäyttämistä paikallisesta päätöksenteosta tai perheväkivallan hyväksymistä?
Taleban-liike on iskenyt kuluneen vuoden aikana yli sata kertaa tyttökouluja vastaan Pakistanissa. Iskut on toistaiseksi tehty yöllä, joten kuolonuhreilta on vältytty.
Jotta naiset Tansaniassa ja muualla maailmassa voivat kuroa umpeen miesten etumatkan politiikassa, naisten on uskallettava toimia yhdessä puoluerajoista välittämättä. Näin totesivat
tansanialaiset naisvaikuttajat Helsingissä äskettäin järjestetyssä seminaarissa.
Tieto ihmisoikeuksista ja
tasa-arvolainsäädännöstä ei auta, jos
asenteet eivät muutu tiedon mukana, sanoo sambialainen feministi
ja aktivisti Helen Banda. Hän parantaa naisten asemaa työkseen
Sambian suurimmassa naisjärjestössä.
”Yhteiskunnallisen tasa-arvon sekä naisten oikeuksien ja
yrittäjyyden edistämisellä on tärkeä merkitys kehittyvien maiden
hyvinvoinnille ja demokratisoitumiselle”, ulkoministeri Alexander Stubb
totesi NaistenPankin vaikuttajafoorumissa Helsingissä.
Maailmassa arvioidaan olevan 51 miljoonaa lapsipuolisoa. Unicefin vuoden 2007 kuva -palkitun Stephanie Sinclairin valokuvat kertovat lapsiavioliittojen arjesta Afganistanissa, Etiopiassa ja Nepalissa. (video)
Kolumbian naisia, erityisesti maaseudulla asuvia, mustia tai intiaaneja, uhkaa jatkuvasti kova kohtalo maata repivän konfliktin uhreina. Ihmisoikeusloukkaukset ja köyhyys koettelevat erityisesti naisia.
Saudi-Arabian lait ja tavat takaavat sen, että naisia kohdellaan ikuisesti alaikäisinä, ihmisoikeusjärjestö Human Rights
Watch raportoi. Näin siitä huolimatta, että maa allekirjoitti YK:n naisten syrjinnän kieltävän sopimuksen jo vuonna 2000.
Paraguayn presidentinvaaleissa 20. huhtikuuta on ensi kertaa mukana naisehdokas. Blanca Ovelar edustaa maata 61 vuotta johtanutta oikeistolaista Colorado-puoluetta, mutta saattaa hävitä opposition ehdokkaana olevalle entiselle piispalle.
The position of women in Finland is not as good as elsewhere it has been claimed. This is according to Eija Ailasmaa, who has just been chosen as this year's most influential female business leader in Finland.
"Ennen käsityöyhdistykseen liittymistä kyhjötimme kodeissamme. Nyt uskallamme liikkua ulkona ja ansaitsemme rahaa perheillemme", guatemalalainen mayanainen Nicolasa Raxtun, 30, kertoo.
"Naisten aseman parantaminen ei ole vain päämäärä sinänsä. Se on ehto kaikkien vuosituhattavoitteiden saavuttamiselle, ehto meidän yhteiselle näkemyksellemme rakentaa parempi maailma", YK:n apulaispääsihteeri Asha-Rose Migiro jyrähti äskettäin yhdysvaltalaisen tilaisuudessa pitämässään puheessa.
Pappeja ja ortodoksimuslimeja uhmaten Intian musliminaiset ovat laatineet oman avioliittosäännöstönsä, joka sallii eron hakemisen naisille, parantaa naisten taloudellista asemaa ja kieltää pakkoavioliitot.