Tasaus-kampanjalla autetaan Kambodzhan etnisiä vähemmistöjä.
Käytännön toivotaan leviävän kansalliseksi.
Yli kolme miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa ja lähes sata ihmistä on kuollut tulvissa Biharin osavaltiossa Pohjois-Intiassa. Monsuunisateiden aiheuttamat tulvat ovat aiheuttaneet tuhoja myös Nepalissa ja Pakistanissa.
Hmong-kansan erikoiset tavat kiinnostavat turisteja.
Lapsikaupan määrästä ja laajuudesta ei ole saatavilla tarkkaa tietoa.
Suuri joukko Etelä-Aasian hallitusten sekä järjestöjen edustajia on kokoontunut lasten ja nuorten hyväksikäyttöä koskevaan foorumiin. Samaan aikaan UNICEF on julkaissut uuden raporttinsa Etelä-Aasian lapsikaupasta.
Puuvillan maailmanmarkkinahinta on laskenut 2000-luvulla merkittävästi.
Sahrami kasvaa punaisena. Kuva: flickr.