TRUNF on julkaissut 10 vuotta webissä englanninkielisiä, rajoitetusti taustoittavia uutisia Suomen työelämästä ja ay-liikkeestä. Julkaisua rahoittavat suomalaiset ay-järjestöt, mutta TRUNF:n julkaisija vastaa itsenäisesti julkaisun linjasta.
Shenzhenin kaupungin kansankongressin ehdotus
työelämän uusiksi pelisäännöiksi on nyky-Kiinan ensimmäinen
virallinen asiakirja, jolla pyritään tasapainottamaan työnantajien ja työntekijöiden
suhdetta. Shenzhenin erikoistalousalue on Kiinan
vientiteollisuuden ydinaluetta.
Lainsäädäntöä on kehitettävä niin, että
rangaistuksella uhataan laittoman työvoiman käyttäjiä eikä laittomasti maahan tulleita työntekijöitä, Ruotsin ammattiliittojen keskusjärjestö LO suosittelee taannoisessa selvityksessään (ruotsi, pdf).
Kiinassa työelämän kiistat ovat lisääntyneet tänä vuonna huomattavasti.
Taustalla on työntekijöiden oikeuksia laajentanut työlainsäädännön uudistus, todetaan ay-liikkeen maailmanjärjestön ITUC:n tuoreessa selvityksessä (engl., pdf).
Kiista palkoista Nestlén ja sen Permissä Uralilla toimivan makeistehtaan työntekijöiden välillä on kärjistynyt. Ay-johtaja on esittänyt, että Nestlén on lähdettävä Venäjältä, ellei se paranna suhtautumistaan työntekijöihinsä.
Venezuelan presidentti Hugo Chavez on ottanut valtion hallintaan maan suurimman terästehtaan. Tehtaan työläiset olivat vaatineet kansallistamista kiisteltyään kuukausia työnantajan kanssa palkoista ja eläkkeistä.