Koti
 
 

Globalisaatio tuntuu lisäävän epätasa-arvoa, kertoo kansainvälinen kyselytutkimus

Vahvimmin globalisaation eriarvoistava vaikutus koettiin Latinalaisessa Amerikassa, Euroopassa, Lähi-idän öljyttömissä maissa ja Itä-Aasiassa.

"Johtajien pitäisi huolestua siitä, että tunne epäoikeudenmukaisuudesta on näin laajaa", kyselyn suunnitteluun osallistunut Steve Kull Marylandin yliopistosta sanoo.

Tutkimus ajoittui lokakuulta 2007 tammikuun alkuun 2008, joten osakemarkkinoiden tuorein myllerrys ei vaikuttanut siihen, Kull huomauttaa.

Liikaa vauhtia, vai liian vähän?

Kyselyyn vastasi 34 500 ihmistä 34 maassa. Puolet vastaajista piti globalisaation vauhtia liian kovana, mutta 35 prosenttia – pääosin kehitysmaissa – koki sen liian hitaaksi.

Kovasta vauhdista valitettiin erityisesti Egyptissä, Australiassa, Kiinassa ja Espanjassa.

Globalisaation kiihtymistä puolestaan toivottiin Turkissa, Filippiineillä, Portugalissa, Indonesiassa ja Brasiliassa.

Oman maan talouskehitystä pidettiin negatiivisena 21 valtiossa. Tyytymättömimpiä olivat italialaiset, ja länsimaista kärkeen pääsivät myös Yhdysvallat, Portugali ja Ranska.

Kehitysmaista valituksia kuului eniten Indonesiasta, Filippiineiltä, Keski-Amerikan maista, Meksikosta ja Turkista.

Hyväkään kehitys ei tunnu jakautuvan tasan

Kotimaan talouden koettiin kohentuneen varsinkin Kiinassa, Kanadassa, Australiassa, Arabiemiirikunnissa, Venäjällä ja Intiassa.

Otantaan kuuluneissa kolmessa Afrikan valtiossa näkemykset jakautuivat melko tasan: reilu puolet Ghanan ja Nigerian asukkaista piti kehitystä suotuisana, kun taas Keniassa niukka enemmistö moitti tilannetta.

Useimmissa maissa, missä talouskehitys koettiin hyväksi, valtaosa koki tulosten kuitenkin jakautuvan epäreilusti.

Tämä korostui varsinkin Kiinassa ja Australiassa sekä Venäjällä, jossa jakoa piti tasapuolisena vain 11 prosenttia.

Kirjoittaja: 
Jim Lobe
Julkaisija: 
Suomen IPS