Koti
 
  • 04.02.2004
    Nykyisen ihmisoikeusajattelun juuret juontavat 1600- ja 1700- luvuille. Silloin ihmisoikeuksilla tarkoitettiin yksinomaan miesten oikeuksia. Vasta vuoden 1948 yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen myötä ihmisoikeudet on ainakin periaatteessa mielletty kaikkien ihmisten oikeuksiksi – sukupuolesta riippumatta.
    Julkaisija:
  • 04.02.2004
    Pakolainen on henkilö, jolla on perusteltua syytä pelätä joutuvansa vainotuksi omassa kotimaassaan esimerkiksi rodun, kansallisuuden, uskonnon tai poliittisen mielipiteen tähden. Olennaista on, että pakolainen ei saa suojelua omassa maassaan, vaan joutuu pakenemaan sen ulkopuolelle. Pakolaisille kuuluvat uudessa maassa perusihmisoikeudet, joihin kuuluvat mm. liikkumis- ja uskonnonvapaus sekä oikeus perhe-elämään.
    Julkaisija:
  • 04.02.2004
    Ihmisoikeudet.net on Amnestyn Suomen osaston, Ihmisoikeusliiton ja Suomen YK-liiton yhteinen hanke. Kyseessä on kattava ja helppokäyttöinen tietopaketti ihmisoikeuksista Suomessa ja maailmalla. Sivuilla on tietoa ihmisoikeuskasvatuksesta sekä ideoita ja materiaalia opettajille ja kouluttajille.
  • 03.02.2004
    Ihmisoikeuksilla tarkoitetaan jokaiselle ihmiskunnan jäsenelle yhtäläisesti kuuluvia oikeuksia. Kaikki oikeudet eivät ole ihmisoikeuksia – muutoin ihmisoikeudet menettäisivät merkityksensä. Nykyisin ihmisoikeuksilla tarkoitetaan lähinnä niitä oikeuksia, jotka on turvattu kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa.
    Julkaisija: Ihmisoikeudet.net
  • 03.02.2004
    Pelkkä taloudellinen kehitys ei riitä nostamaan elämänlaatua kehitysmaissa, vaan se edellyttää ihmisoikeuksien samanaikaista huomioon ottamista. Räikeimmin ihmisoikeuksia rikotaan usein maissa, joissa valta on keskittynyt ja julkisten instituutioiden toiminta heikkoa. Toisaalta voidaan ajatella, että maailman ylivoimaisesti pahin ihmisoikeusloukkaus on köyhyys.
    Julkaisija:
 
Koosta sisältöä
 

Lisää aiheesta

Tilaa Maailman uutisia

Maailman uutisia on kerran viikossa lähetettävä kooste maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista.